Mainospuoti palvelee:
Haluaisitko yrityksellesi näyttävän lehti-ilmoituksen, houkuttelevan esitteen vai kaipaako yritystoimintasi erottuvia ja asiakasystävällisiä verkkosivuja?
Mainospuoti Jari Mäntynen Oy on monipuolisen osaamisen mainostoimisto Vantaalla. Palvelemme sekä suuria että pieniä asiakkaitamme koko Suomessa.
Monipuolista osaamista:
Tarjoamme kattavaa mainontaa kartanon kupeesta. Teemme kaikki graafisen alan työt ammattitaidolla ja laadukkaasti asiakkaidemme toiveiden mukaan.
Meiltä saat markkinointisi tueksi muun muassa esitteet, käyntikortit, verkkosivut ja yrityslogot. Hoidamme puolestasi myös digi- ja somemarkkinointia sekä tuotamme videomateriaalia niin nettiin kuin valtakunnallisille TV-kanavillekin.
Mainonnan suunnittelua
jo yli 25 vuotta
Alueuutisten ilmoitusmyyjän pestistä kaikki aikoinaan alkoi. Useammankin asiakkaan kysellessä ilmoitusten suunnittelupalvelua, oli aika kypsä oman Macin hankintaan. Vuonna 1993 hypähdys täysipäiväiseksi yrittäjäksi on aikojen kuluessa johtanut monenlaisten mainosmateriaalien suunnitteluun ja tuotantoon. Perinteinen sanomalehtimainonta on saanut rinnalleen lähes kaikki nykyaikaiset mainonnan muodot ja haluammekin palvella asiakkaitamme myös näissä uusissa medioissa - vanhoja unohtamatta.
JARI MÄNTYNEN
0400 700 480
jari@mainospuoti.fi
Jaakko pulkkinen
0400 719 748
jaakko@mainospuoti.fi
JANI IMMONEN
044 045 7008
jani@mainospuoti.fi
Voit myös ottaa meihin
yhteyttä alla olevalla kaavakkeella:
©2021 Mainospuoti Jari Mäntynen Oy